![]() Lelu-Tapulin iloiset tytöt: Minka Portti (vas.), Tuija Leivo ja Anne-Maria Tepsell Lelu-Tapulista mukavia matkamuistoja ja kesäleluja Satoi tai paistoi lomamatkalla kannattaa pysähtyä Tapsan Lelu-Tapulissa Ivalossa. Lapset pääsevät purkamaan istumisessa patoutunutta energiaansa pallomereen. Vanhemmat voivat nauttia euron munkkikahvit ja kierrellä valitsemassa niin matkamuisto-, lelu, kuin alakerran kirpputorivalikoimasta omalle kukkarolle sopivia tuotteita. Tapsan-Tapuli on poikkeuksellisesti laajentanut toimintaansa pohjoisesta etelään. Inarin Ranta-Marin ja Karhunpesäkiven myymälän omistava Hietalan perhe halusi kuutisen vuotta sitten perustaa Lelu-Tapulin myös kotoperälle Ivaloon Rovaniemellä ja Torniossa olevien liikkeiden lisäksi. - Aluksi täällä oli vain pitkät pöydät ja lasten leikkipaikka, myymälänhoitaja Minka Portti kertoo. - Kahvion virkaa toimitti pari pöytää, joissa kuvittelimme vain vanhempien viihtyvän. Nyt pöytiä on jo puolisen tusinaa ja täällä käy matkailijoiden lisäksi vakio-asiakkaita vaihtamassa kuulumisia. Merkkilelut sopivaan hintaan Yläkerran myyntitila jakaantuu puoliksi lelujen ja matkamuistojen kesken. Toimitusjohtaja Tapio Hietalan periaatteena on ollut tarjota asiakkailleen merkkileluja kilpailukykyiseen hintaan. - Tapio ostaa lelut suoraan valmistajilta. Hän käy esimerkiksi vuosittain Tanskanmaalla. Moni on ihmetellyt kun täällä samat lelut maksavat vähemmän kuin etelässä, Minka kertoo. Tämän kesän hittilelu on ladattava lennokki, jonka kanssa voi järjestää vaikka illanvieton ratoksi lennätyskisat. Tyttöjen suosikkeja ovat melkein itsestään pyörivät värikkäät hyppynarut. Rantalelut, kevytteltat ja uima-altaat tekevät myös kauppansa kesäaikaan. Matkamuistopuolen kestosuosikkeja ovat kuksat sekä Martinin ja Järvenpään puukot. - Sana kiertää, joka kesä tulee asiakkaita, jotka ovat kuulleet tuttaviltaan, että meiltä saa kuksiin kaiverruksen samaan hintaan, Minka toteaa tyytyväisenä. Kirpputorilta mukavaa kesälukemista Alakerran kirpputorilta voi ostaa niin vanhoja klassikoita kuin uudempia aikakauslehtiä kesälukemiseksi. Sieltä saattaa löytää myös, kahvikuppeja, laseja ja muuta sisustustavaraa kesämökin täydennykseksi. - Tosivanhat vaatteet ja hyväkuntoiset lastenvaatteet menevät hyvin kaupaksi. Miesten vaatteita menisi enemmänkin ja kaikenlaisia muttereita ja vempaimia, jolla ei luulisi olevan mitään käyttöä, Minka naurahtaa. Samalla numerolla voi pitää myyntiviikon vaikka keväällä ja syksyllä, jolloin säästyy uudelleenhinnoittelun vaivalta, jos jotakin on jäänyt edelliseltä kerralla myymättä. Kassakoneelta pystyy päivittäin tarkistamaan saldonsa. - Mutta tunnearvolisää ei hintoihin kannata panna. Eurosta korkeintaan kahteen ja puoleen euroon maksavat tavarat menevät parhaiten kaupaksi, Minka opastaa. Matkamuistoissa käsityön ja laadun leima Puolet matkamuistoista on omaa tuotantoa. Käsityötä on opittu arvostamaan ja laadusta ovat valmiit maksamaan niin kotimaiset kuin ulkomaiset asiakkaat. - Ranskalaisten kestosuosikkeja ovat lammaskelsitossut, vaikka ne maksavat yli kaksinkertaisesti tekoturkikseen verrattuna, Minka kertoo. Talvisin asiakaskunta muodostuu ranskalaismatkailijoiden lisäksi lähinnä pienemmistä ryhmistä ja yksittäisistä kävijöistä. Pohjoiseen mentäessä kannattaa pysähtyä myös Karhuntuvalla, jossa puhuva karhu on lasten suuri suosikki. Eija Silventoinen Kuvat: Pasi Ruotsalainen ![]() Alakerran Kirppikseltä voi löytyä mitä vain edulliseen hintaan. Anne-Maria löysi vähän käytetyn Valmetin toukotöitä helpottamaan |