Kunnanjohtaja Reijo Timperi uskoo kunnan aktiivisen elinkeinojen kehittämisen ja markkinointityön tuovan sijoittajien rahaa Saariselän ja koko kunnan vaurastuttamiseen ja työpaikkojen lisäämiseen.

Kovaan kilpailuun pystyttävä vastaamaan

- Me luulemme helposti, että kun teemme täälllä hyvää työtä ja kehitämme ja kaavoitamme, niin sijoittajat kilpailevat alueelle tulosta. Mutta eihän se ole niin. Kilpailutilanne on kova, eri puolilla Suomea ja Lappia on monimuotoista tonttitarjontaa eri vapaa-ajankeskuksissa. Meidän on aktiivisesti markkinoitava Inarin kuntaa, tehtävä siitä houkutteleva, saatava kansalliset ja kansainväliset sijoittajat vakuuttumaan siitä, että kannattaa laittaa rahaa Inariin.

- Me olemme pyrkineet vastaamaan haasteeseen aktiivisella kaavoituspolitiikalla, mutta tieto siitä pitää saada menemään myös markkinoille, painottaa Inarin kunnanjohtaja Reijo Timperi.

Kaksisuuntainen tiedon kulku tärkeää

Timperi onkin yhdessä kunnanhallituksen puheenjohtaja Terho Kinisjärven, elinkeinoyhtiö InLiken otimitusjohtaja Janne Seurujärven ja teknisen osaston osastopäällikkö Arto Leppälän kanssa tehnyt parikin markkinointimatkaa Helsinkiin ja Ouluun.

- On huomattu, että mielikuvakysymykset ovat merkittäviä.

- Jotta saisimme uusia investointeja meidän on kerrottavaa minkälainen on alueen infrastruktuuri, mikä on muu elinkeinopolitiikka, mikä on arvio lentoliikenteen kehittymisestä, minkälaisia yhteistyöhankkeita on menossa Norjan sekä Kuolan ja Petsamon alueiden kanssa. Meidän on tehtävä selkoa kansainvälistymisestämme.

Timperin mukaan on ensiarvoisen tärkeää myös kuulla toivomuksia:

- Toisaalta on niin, että vaikka me kuinka tekisimme täällä mielestämme hyviä asioita, niistä ei ole hyötyä, mikäli emme tiedä mikä sijoittajia kiinnostaa. Toinen näiden markkinointimatkojen tehtävä onkin saada informaatiota siitä, mihin ollaan menossa.

Kansainvälinen raha vyöryy vauhdilla suomalaiseen matkailubisnekseen


Kunnanjohtaja Reijo Timperin mukaan myös se on otettava vakavasti huomioon. Monin paikoin vielä vanhojen kliseiden varassa. Siksi on tärkeää mennä kehittyviin aluekeskuksiin, antaa ajanmukaista tietoa.

- Kansainvälinen markkinaselvitys siitä, mitkä asiat Inarissa kiinnostavat esimerkiksi englantilaisia, keskieurooppalaisia ja venäläisiä, mitkä asiat voisivat heitä kiinnostaa, on tässä tilanteessa tarpeen. Samoin se että vakavasti harkitsemme markkinointimme ulottamista myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Timperi muistuttaa, että kysymys ei ole mistään tässä ja nyt tilanteesta:

- Olemme tehneet vuosia määrätietoista työtä elinkeinojemme kehittämiseksi. Nyt meillä sen tuloksena on mitä myydä.

Kaavoitus ennätysvauhdissa

Inarin kunnassa on tällä hetkellä, mihin investoida. Saariselän osalta on kaavoitettu niin vapaa-ajan asunto- kuin omakotitonttejakin. Jälkimmäisten osalta tavoitteena on lähes kaksinkertaistaa vakituisten asujien määrä lähivuosina.

Viimeisin valmistunut vapaa-ajan- asuntojen rakentamiseen tarkoitettu vahvistettu kaava on Etelärinne II, joka tarjoaa taatusti Suomen tähän asti hienoimmat maisemat vapaa-ajantonteilta.

Parhaillaan on käynnissä Saariselän keskustan asemakaavan hyväksymisprosessi, joka sekä turvaa uusien rakennuspaikkojen hyötykäytön että mahdollistaa vanhoille rakennuspaikoille lisärakentamisen. Se tarjoaa tilaisuuden muun muassa 3 - 4 uuden hotellin rakentamiseen.

Tulossa ovat lisäksi Laanipalon, Vanhaselän ja rinnealueiden uudet kaavat - viimeksi mainituilla saataisiin yhteensä 50 000 rakennusneliötä aivan laskettelurinteiden tuntumaan.

Suunnitteilla on lisäksi kaavoittaa nopeassa tahdissa makailupalveluita varten nelostien länsipuolta.

Osayleiskaavoja on tulossa Inarijärven alueeelle ja yleiskaava Ivalon paliskunnan alueelle. Myös Ivalossa ja Inarin kirkonkylässä kaavojen tarkistukset ovat ajankohtaisia.

Saariselkää kaavoitettaessa on oppaana ollut Saariselkä 2020-suunnitelma, jonka kunnianhimoisena, mutta täysin mahdollisena tavoitteena on seuraavan viidentoista vuoden aikana kaksinkertaistaa kävijät ja saada nykyisten noin 300 000 rekisteröidyn yöpyjän määrä kasvamaan 750 000:een.

Ritva Savela

< Etusivulle