![]() Matkalle shamaanien maahan |
| Joiku-Kotsamo on saariselkäläinen safariyritys, joka kelkkailun ohella
tarjoaa muun muassa shamaani- eli mielikuvamatkoja, matkoja mielen toiselle
puolelle Joikun kodalla Urupäällä, Saariselän pohjoispuolella. Yritystä
hoitaa saamelainen Palonojan perhe, joka on kotoisin Sodankylän Vuotsosta. Perheen isä ja yrityksen johtaja Timo Palonoja sanoo, että vaikka moottorikelkkailu on tärkeä osa ohjelmapalveluja, ihmisiä kiinnostaa mystiikka, saamelainen kulttuuri ja henkinen rentoutuminen. Ja erikoisemman kokemuksen matkailija Timon mukaan saa, kun antautuu Joikun kodalla lapinrumpujen säestyksellä mielikuvamatkalle. Matkalla on opas, joka lähettää ihmisen ainutlaatuiseen kokemukseen ja tuo sieltä takaisin. -Kukaan ei ole jäänyt palaamatta. Matka shamaanien maahan on turvallista, ja se laukaisee stressiä. Kun yritykset järjestivät työntekijöilleen aikaisemmin juomismatkoja, nyt ostetaan mieluummin henkisen hyvinvoinnin matkoja, Timo Palonoja sanoo. Hän on vuotosolaista poromiessukua ja on edelleen poromiehenä, vaikka antautui palvelemaan matkailijoita runsas kymmenen vuotta sitten. Hänen vaimonsa Armi houkutteli vuosikausia miestään yrittäjäksi ollessaan matkailuyritysten keittiöapulaisena ja kävi samalla esittelemässä saamelaiskulttuuria matkailijoille. - Lähdin mukaan harkinnan jälkeen ja nyt kaikki lapsemmekin ovat samassa yrityksessä. Vaimo ja tytär ovat kulttuuri- ja keittiötöissä ja minä ja pojat teemme muun maussa kelkka- ja porosafareita sekä hoidamme tietysti porokarjaamme. Välillä minä kerron Lapin tarinoita. Meidän perheen on helppo olla aina samassa roolissa. Me emme koskaan vaihda puhetapaamme tai olemustamme asiakkaan tai tapahtuman mukaan, Timo Palonoja sanoo. Mitä tarkoittaa Kotsamo? Se tarkoittaa Timon mukaan korkeaa männikkömaata, jonka ympärillä on jänkää. |