Tolosen porot erotellaan Moitakurun aidalla Lintu-Antin naapurissa

Saariselän matkailijat syövät kaikki Tolosen porot
Matkailukeskus pitää yllä pienen ja vireän poromieskylän elämää

Tolosen kylä Ivalojoen varressa vie Saariselälle lähes kaiken lihan, minkä se saa porokarjoistaan. Liha toimitetaan matkailukeskuksen ravintoloihin leikattuna ja pakastettuna, sillä poronomistajilla on pienessä kylässä oma lihanleikkaamo. Vireän maaseutukylän jokaisessa talossa harjoitetaan poronhoitoa. Poronlihaa Saariselällä kuluu niin paljon, että runsaan kymmenen poronomistajan tuotantorengas ei pysty tyydyttämään kaikkea kysyntää.

Tolonen on lähellä Ivalon lentokenttää. Nelostieltä kylään on matkaa kymmenisen kilometriä. Kylätie, jota reunustavat mäntymetsät, mutkittelee kangasmaastossa. Tien lähellä on punertavia, uuden näköisiä omakotitaloja, ja jos tiellä on kävelyllä nainen, häntä seuraa tavallisesti musta porokoira. Tie päättyy valkoisen talon pihaan, jokivarteen. Viimeinen talo on muita vanhempi, ja sen vieressä on iso navetta. Tämä on Tolosen kantatalo, vanha Kustula, josta koko kylä on kasvanut vain muutaman vuosikymmenen aikana. Jos maaseudun kehitys olisi yhtä tavanomaista tässä kohtaa Ivalokivartta kuin muualla Lapissa, täällä olisi vain tämä vanha talo autiona, eikä kylätiellä näkisi taloja ja ihmisiä.

Jostain syystä asia on toinen, ja sen syyn saivat aikaan Tyyne ja Vihtori Kustula tässä valkoisessa talossa, jonne he tulivat Porttipahdan tekoaltaan pakolaisena yhdeksän lapsen kanssa vuonna 1959. Talo ja pihapiiri oli silloin autio. Muita taloja alueella ei ollut. Suuri perhe asettui asumaan paikkaan, jonka he näkivät kauniiksi, viihtyisäksi ja sopivaksi. Kun heidän oli joka tapauksessa pitänyt lähteä pois Laitin kylästä, Kitisen varresta, noin kahdeksankymmenen kilometrin päästä ennen kuin perheen synnyinseudulla vesi oli alkanut nousta viimeisten patorakennelmien jälkeen.

Osa poroistakin muuttomatkalla

”Siellä Tolosenjoen suun lähellä, Ivalojoen varressa on hyvä paikka perheellesi. Mene sinne.” Näin oli Vihtori Kustulalle sanonut toinen allasevakko Matti Kiviniemi, joka oli ehtinyt muuttaa Kitisen varrelta Törmäsen kylään, lähelle Ivaloa. Perhe kävi tutustumassa paikkaan, ja valitsi sen uudeksi kodikseen saman tien. Tavarat ja talous muutettiin vaiheittain, viimeisenä porot. Vihtori kävi porotöissä vanhalla kotipaikallaan usean vuoden ajan muuton jälkeenkin.

Toloseen oli helppo perustaa karjataloutta, koska täällä oli hyvää peltomaata ja valmiinakin vähän peltoa sekä pieni navetta. Porokarjan siirtäminen vanhasta kotipaikasta ei ollut täysin mahdollista, koska porot eivät kotiudu uuteen paikkaan. Niinpä Toloseen tuotiin vain osa poroista, ja ne pidettiin jopa kesälläkin aitauksissa. Mutta täällä syntyneet vasat kotiutuivat Tolosen laidunalueisiin ja niistä saatiin alku uudelle karjalle, jota kasvatettiin ostamalla Ivalon paliskunnalta peuroja eli niitä poroja, joilla ei ollut merkkiä korvissa. Niin kasvoi porokarja kuin muukin elo. Uuteen jokivarteen muutettaessa perheen lapsista vanhin oli 22-vuotias ja nuorin seitsemän kuukauden ikäinen. Vanhimmat olivat siten jo mukana työssä, pojat porometsässä ja pelloilla ja tytöt kodissa, navetassa ja pelloilla.

Kaikille oli aina tilaa pienessä talossa

Kun vanhin lapista, Vilho, meni naimisiin, toi hän Törmäsen kylästä kotoisin olevan vaimonsa Lailan kotiinsa. Nuoripari asui samassa taloudessa seitsemän vuotta ja tuona aikana heille syntyi kolme lasta. Samaan aikaan yksi Tyynen ja Vihtorin tyttäristä lähti pois mentyään naimisiin, mutta pienessä talossa asui parhaimmillaan viisitoista ihmistä. Vilhon ja Lailan perheellä oli käytettävissään yksi oma huone.

- Tila ja elämä ei tuntunut silti ahtaalta, Laila sanoo. Vihtorin ja Tyyne luoma perhehenki toi ehtymättömästi hyvää, turvallista ja sopuisaa tunnetta. Meidän mielestämme meitä ei ollut paljon, ja se käsitys vahvisti asennetta, että jokainen oli tarpeellinen, eikä ketään haluttu kiirehtiä pois kodista. Kenelläkään ei ollut kiire hakeutua väljempiin tiloihin, parempiin töihin tai antoisimpiin kyliin tai kaupunkeihin. Oman talon rakensimme Vilhon kanssa vuonna 1967, Laila kertoo.

Elämänasenne synnytti uuden kylän

Ja siitä ja kylä alkoi kasvaa. Muut lapset rakensivat oman talonsa mäntykankaille vaiheittain. Viimeisimmät talot ovat nousseet kolmannen sukupolven edustajien voimin. Kylään on rakennettu myös oikea tie. Tolosen kasvamisen ja säilymisen alkusyynä on helposti nähtävissä Laitin kylästä eli Kitisen varresta tulleiden kantavanhempien elämänasenne, jonka mukaan kodin oikeaksi paikaksi hyväksyttiin Tolonen huolimatta siitä, että tänne oli tultu allassiirtolaisina.

Suuren perheen karjataloutta ryhtyi jatkamaan 1970-luvulla tyttäristä Pirkko, joka oli neljätoistavuotias muuton aikoihin. Kun Pirkko meni naimisiin enontekiöläisen Reino Muotkajärven kanssa, Reino tuli Enontekiöltä Toloseen maanviljelijäksi vuonna 1975 jättäen vakituisen autonkuljettajan työn. Aluksi pariskunta asui muutaman vuoden Enontekiöllä. Siirtoa pidettiin silloin rohkeana, eikä Reino vähättele vieläkään omaa päätöstään, jonka hän teki aikana, jolloin pienen karjatilallisen elämä ja tulevaisuuden mahdollisuudet näyttivät huonoilta. Silloin myös kylät ja pienet asutuskeskukset Lapissa olivat vähentämässä koko ajan väkeään. Valtio yllytti ihmisiä luopumaan maataloustuotannosta. Peltoja paketointiin. Muuttovirta Ruotsiin oli vielä voimakas. Silti Tolosessa viljeltiin ja kasvatettiin maaseutukylää. Kylään saatiin kulkemaan säännöllisesti maitoauto, joka haki tuotetun maidon. Se oli merkittävä asia Pirkolle, Reinolle ja koko kyläyhteisölle. Maidonnouto yhdeltä tilalta oli paras työn palkitseminen.

Tolosen asiat ja kehitys olivat hyvällä mallilla vuonna 1976, jolloin Vihtori kuoli. Tyyne jäi vireyden esikuvaksi, ja hän meni autokouluun koko kylän isoäitinä ja liikkui paljon. Hän kuoli 78-vuotiaana vuonna 1995.

Poronhoito nykyisin pääelinkeino

Koska poronhoito oli tärkeässä asemassa jo alusta alkaen, Kustulan suku on kehittänyt siitä kylän pääelinkeinon. Poronhoito on oikeastaan ainoa elinkeino, mutta jotkut kyläläiset käyvät töissä kylän ulkopuolella. Kylän yhteisöön tai ainakin sen välittömään läheisyyteen on tullut kaksi muuta perhettä. Karjataloutta ei ole jatkettu enää vuoden 1991 jälkeen, jolloin Pirkko ja Reino luopuivat lehmistä. Yksi alkuperäisperheen pojista, Oula, aikoi perustaa lammastilan, mutta luopui ajatuksesta sen jälkeen kun lampaanlihan hinta 1990-luvulla romahti. Hän ehti rakentaa hienon lampolarakennuksen, mutta ei tuonut siihen ainuttakaan lammasta. Rakennus ei mennyt hukkaan, sillä siihen perustettiin yhteisvoimin poronlihanleikkaamo, joka tuo lisätyötä jokaiselle kylän poromiesperheelle.

Poromiehen työn kiinteä kierto alkaa erotuskauden alussa syksyllä. Miehet menevät metsään kokoamaan poroja aitaan, ja kokoamistyö kestää tavallisesti vajaa kaksi viikkoa. Sitten pidetään erotus, josta viedään teurasporot Vuomaselän poroteurastamolle. Vuomaselkä on Saariselän eteläpuolella. Jäähtyneet lihat siirretään Toloseen seuraavana päivänä teurastuksesta. Heti teurastuksen jälkeen niitä ei voi pakata kuljetusta varten laadun takaamisen vuoksi. Tolosen leikkaamossa ryhdytään heti leikkuutyöhön. Lihat paloitellaan ja pakataan vakuumipakkauksiin asiakkaiden tilausten mukaan ja sen jälkeen pakastetaan. Ja pakasteet toimitetaan asiakkaille. Lihan lämpötila pidetään aina parhaana mahdollisena, eikä lihaa koskaan sulateta sen jälkeen kun se on jäädytetty. Käristysviipaleet leikataan leikkaamossa sitten kun liha on jäädytetty ja sen lämpötila säädetty tarkasti leikkuuvalmiuden saavuttamiseksi.

Lihantoimitus ympäri vuoden

Jokainen poromies myy omat lihansa Saariselän ostajille, koska se on kirjanpidollisesti kaikkein selvin tapa. Lihantuottajat huolehtivat siitä, että heidän asiakkaansa saavat poroa joka päivä ja jokaisena kautena, myös kesällä, jolloin poroja ei teurasteta. Poromiehet voisivat myydä syys- ja talvikautena koko tuotantonsa yhdellä kertaa, mutta he huolehtivat hyvin asiakkaittensa tarpeista ja siksi takaavat ympärivuotisen lihansaannin. Jokaiseen Saariselän ravintolaan Tolosen poroja ei riitä, ja poroa ostetaan Saariselälle myös muualta. Tolosen lihantuotantorenkaaseen kuuluu muutama poromies kylän ulkopuolelta, ja nyt leikkaamon kapasiteetti on täynnä.

Ivalon paliskunnan teurastuskausi päättyy tavallisesti tammikuun lopussa. Lumen ja pimeän aikoihin porot kootaan moottorikelkkojen avulla. Syksyisin, jolloin on valoa paljon ja lunta vähän, käytetään helikopteria.

Tolosen kyläyhteisön toimivuudesta kertoo sekin, että täällä on elävä kylätalo, jossa on kaikkein käytettävissä muun muassa internetyhteydet. Talo toimii yhteisenä kokoontumispaikkana, ja täällä pidetään yhteiset juhlat. Silloin kun talolla on häät, voidaan ennustaa, että kylä saa uuden perheen.

(VE)

< Etusivulle