![]() Marian perhe pääsi jouluksi uuteen kotiin. Saariselän Marian perhe viihtyy tunturimaisemissa Pohjois-Lapin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Maria Astrén-Riipi vetää äitiysloman jälkeen täysillä Saariselän Pohjois-Lapin Matkailu OY:tä ja Matkailun pohjoinen ulottuvuus -hanketta. Vesa-isä on nyt vuorostaan vanhempainlomalla. Luttorinteen uuden kodin lähimaastoissa on hyvä ulkoilla ja perhe odottaa innolla Siulan valmistumista. |
| Toimitusjohtaja Maria Astrén-Riipi on äitiysloman jälkeen aloittanut työt
hyvillä mielin Pohjois-Lapin Matkailu Oy:ssä. Perhe jää aamulla nukkumaan,
kun Maria lähtee töihin. Isä Vesa on nyt vuorostaan vanhempainlomalla kolmivuotiaan
Topiaksen ja seitsenkuisen Matiaksen kanssa. Perheen omakotitalo valmistui Luttorinteelle runsas vuosi sitten. - Heinäkuun alussa tuli talopaketti ja jouluksi pääsimme muuttamaan uuteen kotiin. Olohuoneeseen he halusivat lisää ikkunoita, joista avautuva Saariselän koskematon luontomaisema pääsee nyt oikeuksiinsa. Talon ikkunat eivät paljon verhoja kaipaa, sillä lomamökkinaapurit ovat etäämmällä ja viettävät Saariselällä vain vapaa-aikojaan. Armeijasta toimitusjohtajaksi Lappilaisiin maisemiin Maria tutustui vuonna 1996. Hän palveli yksitoista kuukautta Jääkäriprikaatin ensimmäisessä naisalokaserässä Sodankylässä. Käväisi jo etelässä, mutta palasi, kun häntä pyydettiin takaisin vuodeksi armeijaan kouluttajaksi. Ylikersantti Astrén kohtasi opistoupseeri Riipin ja nuoripari asettui ensin Sodankylään. Luostolla työskennellessään Maria huomasi mielenkiintoisen työtarjouksen. Saariselän matkailun kehittäjälle luvattiin verta, hikeä, kyyneleitä ja työsuhdeporoja. - Kaikkia muita on kyllä ollut, mutta poroja en ole saanut, Maria hieman naurahtaa toimitusjohtajuudestaan Pohjois-Lapin Matkailu Oy:ssä. Saariselkä on kylä muiden Inarin kylien joukossa Aluksi Maria ja Vesa kulkivat kahden asunnon väliä vuoroin Sodankylään, jossa on edelleen Vesan työpaikka ja vuoroin Saariselälle. Esikoisen syntymän aikoihin perhe asettui pysyvästi Saariselälle. - Täällä on loistava päiväkoti, Maria kehuu. -Vuorotyötä tekevät vanhemmat saavat joustavasti lapsensa hoitoon myös viikonloppuisin. - Mutta vanhemmille ja lapsille saisi kokoontumisia ja harrastuksia varten olla kerhotila, Vesa kommentoi puutteita. Saariselkä on ikärakenteeltaan Inarin nuorin kylä. Maria laskeskelee, että kun Topias menee kouluun, kylällä on nelisenkymmentä ala-aste-ikäistä. Koulu luistinratoineen ja jääkaukaloineen on siirretty kuntasuunnitelmassa 2010-luvulle. Nyt koululaiset kulkevat linja-autolla 70 kilometrin edestakaisen matkan Ivaloon. - Me tarvitsemme Inarin valtuustoon edustajan ajamaan etujamme, Maria sanoo painokkaasti. - Vasta sitten kunta noteeraa Saariselän kylänä muiden kylien joukossa. Ulkoilua ja leikki- huoneita perheen makuun Parasta Saariselällä asumisessa ovat hyvät ulkoilumahdollisuudet. Kun päivä on mennyt lasten kanssa touhutessa, Vesa tekee mielellään parin-kolmenkymmenen kilometrin lenkin Kiilopäälle tai Tievatuvalle, jonne pääsee kodin läheltä lähtevää valaistua latua pitkin. - Anterolla on hyvät voidepalvelut, Vesa toteaa leikkisästi Kuukkelin hiihtotarvikevalikoimasta. - Ja kyllä sitä tulee useasti poikettua Partio-Aittaan hakemaan varustetäydennystä. Maria on mieltynyt enemmän lasketteluun. Hän on tyytyväinen, kun kehittämistyön tuloksena Saariselän rinteille on saatu nuorisoa kiinnostavat freestylepark ja superhalfpipe, jota maajoukkuetason lautailijat pitävät Suomen parhaana. Topias taas odottaa innolla äidin työpaikalle tulevaa leikkihuonetta. Pohjois-Lapin Matkailu Oy siirtyy tänä vuonna Siulan opastus- ja informaatiokeskukseen. Avajaiset ovat marraskuussa. Siulaan tulevat myös lastenhoitotilat. MLL:n ryhmäpalvelu huolehtii lapsista sillä välin, kun vanhemmat käyvät laskettelemassa tai hiihtämässä. - Saariselkä haluaa selkeästi nuorentaa imagoon unohtamatta vanhoja asiakkaitaan, Maria sanoo. - Kehitämme koko ajan perheviikko-ohjelmaamme, joka jo nyt tarjoaa esimerkiksi minimoottorikelkkailua ja poroajeluja. Toimitusjohtaja Maria Astrén-Riipi sai vuoden alussa vedettäväkseen matkailun pohjoinen ulottuvuus -projektin kärkihankkeen. Luosto – Alta – Murmansk alueesta muodostetaan Arktinen Kiila, josta tulee johtava luontomatkailu kohde Kanadan British Kolumbian kultamaiden tapaan. Kunnianhimoisia haasteita Marialla riittää myös vapaa-aikana. - Olen päättänyt aloittaa lautailun. Kokeilin sitä viime talvena ja se oli äärettömän hauskaa. (Eija Silventoinen) Hyvinhän tuo sujuu koti-isältäkin, sanoo Maria poikien porsastelusta |