![]() Espanjalaiset ovat saavuttaneet Jäämeren ja onnittelevat itseään. Kelkka sopii kaikille |
| Lapin Safarit Oy on tullut Saariselälle vuonna 1987. Nykyisin yrityksen
toiminta on varsin mittavaa. Yritys hoitaa myös ulkomailta tulleiden jouluvieraiden
vastaanottoja lentokentällä, majoittumisia ja ohjelmapalvelutoimintoja.
Yritys markkinoi suoraan itse ohjelmoituja matkoja, muun muassa joululentoja.
Sisko Poikela, joka johtaa yrityksen Saariselän toimintaa, oli alkutalven
aikaan Yhdysvalloissa myymässä Saariselältä Jäämerelle suuntautuvia kelkkasafareita.
Hän on ollut aikaisemmin Lapin Safarien Saariselän toimintojen yrittäjänä
kymmenen vuotta. Lapin Safarit on saanut juuri valmiiksi oman metsätukikohtansa Kolmikantajärven rannalle, joka sijaitsee Saariselän pohjoispuolella, Kuukkelilammen tienvarressa. Tukikohdan nimenä on Revontulikartano, jossa voi ruokailla, oleilla ja huoltautua. Kartanoon mahtuu ihmisiä yksi lentokoneellinen. Yrityksellä on 50 moottorikelkkaa ja erilaiset ulkoiluvarusteet tuhannelle asiakkaalle. Poro- ja koirapalvelut myös Lapin Safarit ostaa muilta yrittäjiltä. Porot ovat talvisin Kolmikantajärven rannalla, jossa on mahdollisuus monenlaisiin ulkoilutapahtumiin. Sisko Poikela kertoo, että Saariselälle tulee nykyisin yhä enemmän matkailijoita, jotka näkevät täällä ensimmäistä kertaa lumen. Heille kelkka-, poro- tai koira-ajelu on suuri elämys. Jokainen pääsee halutessaan kelkkailemaan. Tulijalle annetaan alkuopetus, ja jokainen, jolla on ajokortti, omaksuu helposti kelkkailun, vaikka näkisikin lunta ensi kertaa. Safari ajetaan hitaimpien mukaan. Yksi opas on kuutta asiakasta kohti. Kotimaisia kelkkailijoita on seitsemän yhtä opasta kohti, sillä suomalaisille lumi ja kelkkailu ovat tutumpia asioita. Lapin Safarit ajaa kaksitahtimoottoreilla, koska nelitahtinen kelkka on vähintään puolta kalliimpi, ja kallis kelkka nostaisi safarien hintaa. |
| Topsafarit ajaa nelitahtisilla |
| Sen sijaan Topsafarit Saariselällä on valinnut ison joukon nelitahtisia moottorikelkkoja. Vielä muilla Saariselän safariyrityksillä ei nelitahtikoneita ole. Ilona Iisalo sanoo, että matala ja pehmeä ääni sekä pakokaasun vähyys ovat suuria valtteja, jotka miellyttävät asiakkaita, ja monet tietoisesti valitsevat nelitahdin. Topsafarien kyydissä asiakkaat ovat tavallisimmin yhdestä viiteen tuntia. Ryhmien koot ovat 2-40 henkeä, yleisimmin 3-10 henkeä. Ajettavien matkojen pituudet vaihtelevat 10-60 kilometriin. |