Lumilattarit tanssitaan huhtikuussa

Syksyllä ensimmäistä kertaa järjestetty Tunturi Tanssii –tanssitapahtuma saa jatkoa, kun ivalolainen Tanssiseura Heinäkengät ry järjestää yhdessä Saariselän Tunturihotellin kanssa kaksipäiväisen tanssitapahtuman 22.-23.4.2006. LumiLattarit -tapahtumassa opetellaan latinotansseja alkeis- ja jatkoryhmissä; tanssilajeina ovat mm. salsa, merenque, latinobugg ja latinobeat.

- LumiLattarit –tapahtumaa on lähdetty kehittämään asiakkaiden toiveiden perusteella, toteaa Tanssiseura Heinäkengät ry:n puheenjohtaja Lauri Wesslin. Erilaisilla tanssikursseilla on kysyntää, ja erityisesti latinotanssien suosio kasvaa koko ajan, hän jatkaa.

Opetettavina tanssilajeina ovat salsa, latinobugg, latinobeat ja Dominikaanisen tasavallan kansallistanssi merenque. Lisäksi viikonlopun aikana opetellaan latinobicia eli latinalaistanssiliikuntaa, jossa tanssitaan salsaa, cha-chaa, gongaa, merenqueta ja sambaa. – Tanssilajit ovat sellaisia, että monia niistä voi tanssia myös yksin, kertoo Saariselän Tunturihotellin myyntipäällikkö Marja Männistö. – Tapahtumaan ilmoittautuakseen ei siis tarvitse välttämättä olla paria, vaan kurssille voi tulla erinomaisesti yksinkin tai kaveriporukalla, Männistö sanoo.

LumiLattarit –tapahtuman opettajina toimivat Tanssikoulu Tahvanaisesta Juhani Tahvanainen ja Liisa Kontturi.

< Etusivulle