
Kuksaukon ja Lapinmuorin Lahjatuvassa on paljon itsetehtyä tavaraa. Tipsu-koira
esim. istuu Topin tekemässä pahkatuolissa, joka on osa kalustoa, josta on
tarjottu pienen auton hintaa, mutta Topi odottaa parempia tarjouksia.
Lahjatuvan lappilaista antia
Kuksa-ukon ja Lapinmuorin Lahjatupa on tuplannut liiketilansa Panimokujalla.
Topi Kankaan ja Liisa Ikosen tuliais- ja matkamuistovalikoimassa on nyt
entistä enemmän perinteisiä Lapin käsitöitä
ja tuliaisia.
Pieni valkoinen Tipsu-koira tervehtii jokaisen Lahjatuvan asiakkaan haistelemalla
sisääntulijaa, antaa hetken rapsutella itseään ja
siirtyy sitten omalle petipaikalleen ikkunan viereen.
- Paras markkinoijamme, Liisa Ikonen kehuu koiraansa. - Olen ollut kauppatätinä
kohta 45 vuotta. Kyllä siinä ajassa monesta asiakkaasta on tullut
perhetuttuja.
Kuksa-ukko Toivo, Topi Kangas on kotoisin Sodankylän Syväjärveltä
ja aito poromies. Hän teki ennen kaikki kuksat itse. Nyt heillä
on luotettavat alihankkijat.
Myymälän keskellä on oikea runsauden kuksapuu, josta varmasti
löytää mieleisensä käyttö- tai lahjakuksan.
Puun juurella on pino hyvälaatuisia porontaljoja, jotka sopiva sisätilojen
sisustamiseen. Roikkuupa seinällä nippu minkinnahkojakin.
- Majojen sisustukseen ostetaan paljon täytettyjä riekkoja,
ahmoja, näätiä ja kärppiä. Niitä vievät
myös norjalaiset mukanaan, Liisa Ikonen kertoo. - Ja nämä
muhkeat vaaleakarvaiset kettulakit ovat kovasti suosiossa.
Liisalla ja Topilla on on aitoja poronnahkanutukkaita. Kokoja riittää
taaperoikäisestä aikuisiin. Moni nainen olisi otettu, jos voisi
laittaa täysvalkoiset nutukkaat jalkaansa. Valkoinen poro kun on
harvinaisuus. Tyttöjen ja nuorten naisten mieleen ovat pirtsakanväriset
tekoturkissomisteiset mokkaliivit.
Lahjatuvassa on monia lappilaisen käsityön helmiä. Sisnanahkainen
säkki, josta muotoutuu hihnojen avulla reppu. Vuotsolaismallisessa
hirvennahkaisessa repussa taas on pään yli vedettävä
lenkki, joka sidotaan hihnan avulla tukevasti vyötärölle.
Lapin rumpujen kuviot on saatu aikaiseksi pajuparkkivärjäyksellä.
Aito suopunki kieloineen odottaa tervausta ja pääsyä poroerotukseen.
Kuksaukon ja Lapinmuorin Lahjatuvassa kannattaa viipyä pitempääkin
ja tutkia, mitä kaikkea porosta ja lappilaisesta puusta onkaan saatu
aikaiseksi.
Kesällä Porttipahtan Supermarkettiin
Kun Saariselkä rauhoittuu kiihkeän kevätsesongin jälkeen,
Kuksaukko ja Lapinmuori suuntaavat kesäksi Porttipahtaan altaan rannalle
Nelostien varteen ja avaavat siellä Kuksaukon ja Lättymuorin
Supermarketin. Paikka on palvellut ohikulkijoita jo useamman vuoden ajan.
Siitä on tullut kulkijoiden keskuudessa niin suosittu, että
paikkaa on pikkuhiljaa laajennettu vastaamaan kasvavaa kysyntää.
Tontilla on jo pari kaksikerroksista, hirsistä luhtiaittaa ja lisää
rakennetaan tulevana kesänä. Aitat on mitoitettu kahdeksalle
hengelle ja ne varustetaan jääkaapilla ja keittolevyllä.
Kesän urakoihin kuuluu myös uuden matkamuistomyymälän
rakentaminen. Topi ja Liisa uskovat vakaasti paikan vetovoimaan. - Joka
vuosi on enemmän ja enemmän ollut pysähtyjiä, suomalaisia
ja ulkolaisia, pikkuautoja ja busseja. Tuo allaski antaa nykyään
hyvin kalaa, niin mikä tässä on suunnitella laajennusta,
Topi sanoo.
Kuksaukon ja Lättymuorin Supermarketissa kannattaa pysähtyä
ja maistaa Liisan kuuluisiä lättyjä. Niitä löytyy
erilaisilla täytteillä joko makeilla tai suolaisilla ja hyvää
on. Sen ovat tuhannet ohikulkijat todistaneet.
|