![]() Yritysten työntekijät jatkavat samoissa tehtävissä myös uudessa yrityksessä. Työpaikkoja on tulevaisuudessa ehkä lisääkin, lupailee toimitusjohtaja Kanerva pöytänsä takaa. Keskusvaraamo ja LapinSampo yhdistyivät Ostajaosapuoli LapinSampon toimitusjohtaja Jouni Kanerva näkee keskittämisen edut ja tulevaisuuden valoisana. -Mökkimajoituksen osuus on selvästi lisääntynyt viime vuosina. Varsinkin lapsiperheitten keskuudessa se on monille uusi, mielenkiintoinen vaihtoehto kokea loma. Mökeissä on oma rauha syödä, saunoa ja nukkua. Tulla ja mennä omaan tahtiin. -Keskittäminen isompaan yksikköön antaa aivan uusia mahdollisuuksia myös pitkäjänteiseen markkinointiin ulkomaita myöten. Ulkomaalaisten osuushan on ollut viime aikoina voimakkaassa nousussa. Saariselällä esim. venäläisten, norjalaisten ja keski-eurooppalaisten yöpymiset ovat kasvaneet huomattavasti. Joulukuu on tästä hyvä esimerkki, Kanerva sanoo. Yhdistymisen myötä uuden keskusvaraamon kapasiteetti kasvoi noin kahteen sataan majoituskohteeseen Pohjois-Lapissa. Ylivoimaisesti suurin osa kohteista sijaitsee kuitenkin Saariselän keskustan alueella. Keskittämisestä on myös mökkien ja huoneistojen omistajille hyötyä, koska tehokaasti hoidettu suurempi ja toimivampi koneisto pystyy nostamaan kohteiden käyttöasteita. Kanerva aikoo kehittää varaamoa edelleen niin, että sieltä esim. yritysasiakkaat saavat kaiken tarvitsemansa ohjelmapalveluja, kuljetuksia ja majahuolintaa myöten. Kaikki varaaminen hoituisi yhdellä tilauksella keskitetysti. Keskusvaraamo löytyy nyt Kuukkelin alakerrasta, jonne se muutti kaupan yhteydessä. Keskusvaraamon ja LapinSampon majoituskohteet löytyvät edelleen yritysten omilta kotisivuilta, mutta muutaman kuukauden ylimenokauden jälkeen ne yhdistetään samoin kuin muukin toiminta ja taloushallinto. Keskusvaraamon entinen omistaja, kauppias Antero Ylävaara, aikoo panostaa tavaratalo Kuukkelin kehittämiseen edelleen. -Kuukkeli tulee säilymään tärkeänä keskuksena tulevaisuudessakin. Tarkoitus on kehittää Kuukkelista lomailijan tavaratalo, toimivampi yksikkö, jossa on paljon palveluja saman katon alla. Kaikki tämä tapahtuu asiakkaan eduksi, kun palvelut monipuolistuvat ja valikoimat kasvavat. |