Runsas ravinto ja sulapaikat houkuttavat jäämään

Luonnossa jokaiselle lajille on kehittynyt ominainen tapa hakeutua sopivimpaan ympäristöönsä. Jokaisella lajilla on kuitenkin yksilöitä, jotka saattavat kokeilla selviytymistä erilaisissa olosuhteissa, erityisesti jos ravintotilanne on edullinen. Niinpä runsaat määrät pihlajanmarjoja takaavat taviokuurnille ja jopa räkättirastaille mahdollisuuden selviytyä muuttomatkatta pitkälle talveen, aina tammikuulle asti, mutta harvoin koko talven ylitse.

Leudon talven runsaat sulapaikat sallivat joidenkin vesilintujen talvehtia Inarissakin. Kuluvana talvena on vuodenvaihteen molemmin puolin havaittu useamman laulujoutsenen sinnittelevän Paadarin Lusmaniemen luusuassa, silloin tällöin kuulee havaintoja myös talvehtimista yrittävistä heinäsorsista. Voisi luulla, että kyse on huonokuntoisista tai sairaista linnuista, joille pitkä muuttomatka on mahdottomuus, mutta yleensä kyse on muusta. Keskitalven harmaudessa sulapaikassa uiskenteleva lintu ei välttämättä ole lentokyvytön. Muuttomatkakin vie energiaa, muuttamatta voi päästä vähemmällä.

Laulujoutsenet ovat aiemminkin värjötelleet Lusmaniemen sulassa yli vuoden vaihteen, mutta tiettävästi ne eivät ole koskaan olleet yli talven, vaan lähteneet jossain vaiheessa kohti Norjan vuonoja. Aika näyttää onnistuuko ilmiö tänäkään talvena. Myös koskikaroja voi kerääntyä sulien koskipaikkojen äärelle suurina laumoina, mikäli ravintoa vain riittää sukellettavaksi.

Kuluneen talven muutamat lintuhavainnot ovat saaneet luonnontieteilijätkin hämmennöksiin. Inarijärvi jäätyi harvinaisen myöhään, ja vielä marraskuussa sen sulilta seliltä tavattiin sellaisia ihmeitä kuin telkkä (30.10. Juutuanvuono), isokoskelo (1.11. Juutuan Alakoski), kuikka (6.11. Ukonselkä), mustalintu (9.11. Ukonselkä) sekä nokikana (25.11. Riutula). Listaa täydentää syysmyrskyn Jäämereltä tuoma pikkuruokki, joka löytyi 6.11. verkkoon kuolleena.

Mutta mitä pitäisi ajatella Ivalon keskustan yllä 20.-21. joulukuuta keskiyön hetkenä kaarrelleesta tukkakoskelosta? Hakiko se sulapaikkaa talviyön pakkashäkärässä vai oliko kylän valot houkutelleet sen tekemään myöhäisen muuttomatkan johdosta muutamia kunniakierroksia? Havainto on kuitenkin lajista myöhäisin Inarissa koskaan ja koko Lapin läänissä toiseksi ainoa joulukuussa.

Lintulautojen erikoisuudet

Eri ruokintapaikkojen liepeille jää joka talvi pyörimään muutamia siivekkäitä, joiden pääjoukot ovat samaan aikaan Euroopan toisella laidalla ja kauempanakin. Viimeinen peippo tavattiin Näätämössä 23.11. ja järripeippo 25.11. Riutulassa. Ennen harvinaiset talvivieraat, sinitiainen ja viherpeippo talvehtivat nykyään laumoittain jo pikkukylissäkin, niistä on havaintoja Menesjärveä ja Näätämöä myöten. Yksinäinen mustarastaskin ilmestyi joulukuun alussa Akujärvellä piharuokinnalle.

Monet linnut vaeltavat ravinnon perässä laajalla alueella. Jokasyksyinen ilmiö on yleensä yksittäin liikkuvien mustapääkerttujen ilmestyminen pihamarjoja etsimään. Viimeisin havainto tästä lajista tehtiin Inarin kirkolla 1.12. Hilpeän näköiset ja kauniisti ääntelevät pyrstötiaiset kulkevat pienissä parvissa, niitäkin on nähty vielä joulukuun puolella. Yllättävin havainto oli 15. tammikuuta tavattu töyhtötiainen, joka ilmestyi Inarijärven Sarminiemessä kesämökin pihaan. Töyhtöpäät, kuten kuusitiaiset ja puukiipijät muodostavat sekaparvia etelässä ja joskus niitä eksyy hyvinkin pohjoiseen, mutta äärimmäisen harvoin Inariin saakka.
Käpytikkoja sekä käpylintuja oli alkusyksystä määrättömän runsaasti. Nyt niidenkin liikkeet ovat käyneet harvinaisemmiksi, mikä kielii vaelluksesta etelämmäksi, suotuisemmille havupuiden siemenalueille. Hiiri- ja helmipöllöt puolestaan kiirehtivät myyrien perässä. Aallonpohjasta noussut myyräkanta saattaa edesauttaa ukulien ilmestymistä Inarin kylien liepeille. Mielenkiintoinen ilmiö on harmaapäätikkojen tasainen lisääntyminen myös Inarin alueella. Tästä hoikasta, vihertävästä tikasta saadaan joka vuosi havaintoja yhä laajemmalta alueelta.

Metsäkauriiden harha-askelet

Pienikokoinen hirvieläin, metsäkauris, elelee sangen lukuisana Etelä-Lapissa aina Ounasjoen rantoja myöten. Muutama yksilö eksyy aina myös Inariin, mutta paksujen hankien myötä vaikeutuva liikkuminen ravinnon perässä tekee niistä nopeasti selvää. Yleensä ne selviävät vain ystävällisten kyläläisten tai poromiesten heinäruokinnan avulla, mutta sangen usein ne nääntyvät nälkään tai joutuvat aliravittuina irtokoirien riepoteltaviksi.

Metsäkauriita on havaittu lähes joka talvi jossain Ivalon kylien lähistöillä. Monesti ne asettuvat talveksi asumaan latoihin tai vastaaviin suojiin ja ilman ihmisen apua eivät selviydy talvesta.

Sanotaan, ettei tunturin tällä puolen esiinny kyykäärmeitä. Kyy on kuitenkin ahkera vaeltamaan ja yksittäisiä lieroja tavataan joskus aivan Saariselän liepeiltä. Jokunen vuosi sitten Laaniojan varressa kyy jopa pisti retkeilijää sääreen. Tapaus lienee ainutlaatuinen Inarin kunnan puolella, mutta on merkki siitä, ettei mikään tila ole luonnossa pysyvää.

Satunnaiset vaeltajat ja lajien leviäminen uusille alueille kielivät luonnossa tapahtuvista muutoksista, joka on tapahtunut joko lajin sopeutumiskyvyssä tai sitten alueen ilmasto-oloissa. Mikäli keskilämpötilat nousevat oletetun mukaisesti pari astetta muutaman vuosikymmenen aikana, on Inarinkin Lappiin ilmestymässä koko joukko uusia tulokkaita. Aina ne eivät ole erityisen toivottuja, kukapa kaipaisi hirvikärpäsiä ja puutiaisia pohjolan perukoille normaalin räkän lisukkeeksi.

Kirjoittaja on inarilainen luontoasiantuntija