|
Eero
Magga
-Lapin
laulava poromies
yli 30 vuotta tanssi-
kansan parissa
|
 |
|
Keikat
ja äänitetilaukset:
POROBOY MUSIC
Puh. 0400-399 185,
fax 016-626 187
Eeron
keikkalista
Kello-
ja Korukamari
|
|
TULE LUOKSE TUNTURIN
Eero Maggalta julkaistiin uusi TULE
LUOKSE TUNTURIN- CD, jolla Eero tulkitsee Else Jauhojärven
sävellyksiä. Kaikki sävellykset ovat Elsen tekemiä
ja sanoituksetkin suurimmalta osalta. Muita sanoittajia ovat Kimmo Kallojärvi,
Milena Jauhojärvi ja Marja Kärki.
TULE LUOKSE TUNTURIN on kahden lappilaisen pitkänlinjan musiikintekijän
yhteistyö.
Eero Magga aloitti keikkailun vuonna 1971 ja laulavana poromiehenäkin
tunnetun artistin pitkäsoitto on hänelle järjestyksessään
jo yhdeksäs.
Kittilän Kallosta kotoisin oleva Else Jauhojärvi aloitti hanurin
soiton nuorena tyttönä ja 1960-luvun alussa hän perusti
oman yhtyeen oppi-isänsä Kaarle Kalle Heinon kanssa.
Lopetettuaan keikkailun Else aloitti sävellys- ja sanoitustyön.
Uusi CD onkin viides hänen sävellyksistään koottu
äänite.
Laulujen aiheet ovat syntyneet Elsen kotiseudulla Kittilässä.
CD-levy on toteutettu kokonaan kittiläläisten tekijöiden
voimin. Laulujen sovitukset ovat Jukka Linnalan käsialaa ja hän
soittaa laulujen taustat studioyhtyeensä kanssa.
Levyn kanteen maisemakuvan Leviltä on ottanut Hanna Linnala.
Eero Maggalla on kello- ja kulta-alan yritys Kittilässä ja hänet
onkin omittu heti alusta alkaen Kittilän musiikkielämään.
Lisätietoja: Eero Magga 0400-399185
Else Jauhojärvi 040-5609350
|
|
Eero
Maggan aikaisempaa tuotantoa
|
 |
EERO
MAGGA
”LAPIN JOULU”
(PBM-014)
”LAPIN JOULU” sisältää perinteisiä,
tuttuja lauluja sekä runsaasti uusia, ennenjulkaisemattomia sävellyksiä.
Parivaljakko Jukka Karppinen/Janne Nieminen on tehnyt nimenomaan Maggaa
varten kappaleen ”JOULUN TÄHTI JOHTAA TUNTURIIN”. Uutta joulumusiikkia
ovat myös Veikko Juntusen ”TAIVAANKYNTTILÄT” ja Juntusen/Toivo Hyyryläisen
”UNELMAAN JOULUN JÄÄN”. Samoilta tekijöiltä on myös kappale ”JOULUN LAULAN
SYDÄMEENI”. ”JOULURAUHAA” kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Jorma
Simola. Hän on myös säveltänyt laulun ”SYDÄMESSÄIN JOULU ON”, johon on
tehnyt tekstin Eero Majuri.
Eero Magga on laulanut urkutaiteilija Raimo Holapan säestyksellä Rovaniemen
kirkossa kaksi laulua: ”JUOVLABIELLUT/JOULUNKELLOT” on tuttu Armas Maasalon/Helmi
Auvisen joululaulu, johon saamennoksen on tehnyt Pekka Lukkari. ”TUIKKIVAT
KYNTTILÄT” on Reijo Lehtosalon tekemä uusi joululaulu, joka ehkä saa sijansa
joskus vaikkapa virsikirjassa. Perinteisiä kaikille tuttuja joululauluja
ovat Kalervo Halosen/Vexi Salmen ”SYDÄMEENI JOULUN TEEN” ja Katri-Helena
Kalaojan/Juha Vainion ”JOULUMAA”.
|
 |
30 VUOTTA TANSSIKANSAN
PARISSA
Runsaan tunnin mittaisella
kokoelma-cd:llä on 14 uutta levytystä sekä 6 suosituinta vuosien varrelta.
Yhteensä 20 kappaletta, mukana myös tuttua kuunneltavaa ja tanssittavaa
musiikkia. ”TANSSIT LAPISSA” on laulaja Eero Maggan seitsemäs pitkäsoittoäänite.
|
 |
Single-CD
Yöauringon
maa, a-puoli
säv. V-P Lintula,
san. Pertti Mäenpää,
sov. Pauli Ruuskanen
|
Voikukan
haituvat, b-puoli
säv., san. ja
sov. Martti Hetta
|
|

Pohjoisesta
tuulee on laulaja Eero Maggan kuudes pitkäsoittoäänite.
Äänitteen nimikappale, menevä "Pohjoisesta tuulee"
on Jorma Simolan ja Kyösti Timosen käsialaa. Rovaniemeläinen
Jukka Karppisen tuotantoa ovat kappaleet KAKSI KULKIJAA ja TUMMIA PILVIÄ.
Jarkko Viljanen ja Juhani Hakopuro ovat kesäisen itikanhuiskintarallin
ELÄ HUIJO takana
|
Pohjoisesta
tuulee
Vuotsolainen
muusikko ja lauluntekijä Martti Hetta kertoo kappaleessaan POSOAAPA
kotinsa tekoaltaan alle jättäneiden tunnoista. Samoissa maisemissa
liikutaan Veli-Pekka Tulan tekemässä jenkassa savusaunasta Lokan
altaan rannalla: JO VAIN. Mainittakoon, että tämän laulun
myötä Härkösen Ollistakin tuli levylaulaja. Valssimusiikkia
äänitteellä edustaa sodankyläläisten Arto Kosolan
säveltämä ja sovittama sekä Eila Enbusken sanoittama
lappilainen tarina JÄÄHYVÄISSUUDELMA. Myös sodankyläläiset
konkarit muusikontekijöinä Jouko Tekoniemi säveltäjänä
ja Arvo Ylitalo sanoittajana ovat tehneet entisajan savottamiehen kohtalosta
reippaan humpan VARSITIELLÄ.
Esko Luotojoki Sumiaisista ja Olli Heinonen Nokialta ovat tehneet foxin
MUISTOT. Saman tyylistä menevää foxia edustaa myös
Seppo Nissilän ja Seppo Tammilehdon laulu MANSIKKAPOSKET. Veikko
Juntunen on äänitteellä kahdessa laulussa. Veikon säveltämän
tangon NIITTYLEINIKKI on sanoittanut Niilo Munde, kappaleen on sovittanut
Pauli Ruuskanen ja Veikko Juntunen yhdessä. Raine Lukinmaa NÄÄN
KULTAA PÄÄLLÄ TUNTURIN -sävellys on saanut Veikon
sanoituksen. Reijo Lehtosalon 70-luvulla tekemä kappale JAURI VIRTAA
saa Eeron tulkintana uuden ilmeen. Kittiläläisiä lauluntekijöitä
edustavat äänitteellä Else Jauhojärvi säveltäjänä
ja Lasse Kallo sanoittajana laulussa JENKKA ENTISEEN MALLIIN. Jenkan on
sovittanut Tapani Tihinen.
Suurimmasta
osasta, 11 laulun sovituksesta on vastannut Eero Maggan pitkäaikainen
keikkakaveri, muusikko Jari Kujala Kittilän Tepsasta. Tekijöiden
lappilaisen aiheen tuntemus, tarttuvat sovitukset sekä pitkäaikainen
yhteistyö musiikin alalla ovat asioita, jotka voidaan aistia äänitteen
lopputuloksesta.
Pauli
Ruuskasen STUDIOALA -studiossa Rovaniemellä Eeroa säestää
lappilainen studio-orkesteri johtajanaan Jari Kujala. Kannen valokuvan
on ottanut KUVA-LIISA Rovaniemeltä. Maisemakuvaukset ovat Tuula -Maija
Magga-Hettan kamerasta. Graafisen suunnittelun ja ulkoasun on toteuttanut
Henrik Forslund.
|
|
 |
- A-puoli
- 1.
Kairankulkija
- säv.
Pasi Ruotsalainen san. Ritva Savela
-
2.
paluumuuttaja
- säv.
Eero Magga san. Eila Enbuske
- 3.
Muistojen Sompio
- säv.
san. Pertti Ihalempiä
- 4.
Pirita
- säv.Pertti
Riipi san. Eila Enbuske
- 5.
Vanha Poroaita
- säv.
san. Reijo Lehtosalo.
- 6.
Poropoika
- säv.
Martti Hetta san. Eero Magga
|
- B-puoli
- 1.
Kultamiehen tie
- säv.
Kalle Pehkonen san. Eila Enbuske
- 2.
Sompion soutaja
- säv.
Matti Ylitepsa san. Eila Enbuske
- 3.
Pohjoisen Kutsu
- säv.
san. Matti Ylitepsa
- 4.
Hiljainen Tuuli
- säv.
san. Pertti Riipi
- 5.
Taivallampi
- säv.
san. Eero Magga
- 6.
Sä kuulut Lappiin
- säv.
Seppo Leino san. Marja Kärki
|
|
 |
- A-puoli
- 1.
Beaivváeana(Satumaa)
- Unto
Mononen/Maarit-Anna Paadar/Pauli Ruuskanen
- 2.
Lokki
- trad.
/Arto Kosola, manus
- 3.
Lapin kulta
- Veikko
Juntunen/Pauli Ylitalo/Pauli Ruuskanen, manus
- 4.
Muohtabeaiveloddi
- Hannu
Vimpari/Maarit-Anna Paadar/Pauli Ruuskanen, manus
- 5.
Pohjolan kevät
- Timo
Tikkanen/Lea Saarenpää/Pauli Ruuskanen, manus
- 6.
Buolarásit
- Leo
Siirtola/Pekka Sammallahti/Pauli Ruuskanen, Fazer
|
- B-puoli
- 1.
Ustiba lávlla
- Vladimir
Vysotski/Toivo West/Pauli Ruuskanen, Fazer
- 2.
Jos jaksat odottaa
- Seppo
Nissilä/Seppo Tammilehto/Pauli Ruuskanen, manus
- 3.
Yö autiotuvassa
- Usko
Kemppi/Usko Kemppi/Pauli Ruuskanen, manus
- 4.
Sininen hetki
- Seppo
Leino/Ulla Leino/Seppo Leino, manus
- 5.
Lapin poika
- trad.
/Pauli Ruuskanen, manus
- 6.
Idjastállu
- Tapio
Rautavaara/Siiri Miettunen, Kerttu Vuolab/Pauli Ruuskanen, manus
|
|
 |
- A-puoli
- 1.
Kaamasessa kohdattiin
- säv.
Seppo Nissilä san. Aappo I. Piippo sov. Jouni Ruokamo
- 2.
Lentojätkän sielu
- säv.
Veikko Juntunen san. Pauli Ylitalo sov. Arto Kosola
- 3.
Lauttaojan Leena
- säv.&
san. Eero Magga sov. Jouni Ruokamo, kust. Poropoika
- 4.
Anárjávri
- säv.
Evert Suonio san. Tuomo Itkonen sov. Jouni Ruokamo kust. Fazer
- 5.
Vanha kulkuri
- säv.
san. Usko Kemppi sov. Jouni Ruokamo kust., Fazer
- 6.
Poromiehen suudelma
- säv.
Veikko Juntunen san. Pauli Ylitalo sov. Jouni Ruokamo
|
- B-puoli
- 1.
Kompassisydän
- säv.
Eero Magga san. Onni Riekkinen sov. Jouni Ruokamo kust. Poropoika
- 2.
Lauluni mun
- säv.
Seppo Nissilä san. Aappo I. Piippo sov. Jouni Ruokamo
- 3.
Lapin tango
- säv.
Unto Mononen san. Maj-Lis Könönen sov. Seppo Leino kust. Fazer
- 4.
Poromies
- säv.
Leo Siirtola san. Leena Siirtola sov. Jouni Ruokamo kust. M&T Production
- 5.
Kylä
- säv.
Ahti Similä san. Olavi Tissari sov. Jouni Ruokamo
- 6.Suopunkityttö
- säv.
san. Reijo Lehtosalo sov. Jouni Ruokamo kust. HTM-tuotant
|
|
|
- A-puoli
- 1.
Poromiehen suudelma
- säv.
Veikko Juntunen, san. Pauli Ylitalo
- sov.
Jouni Ruokamo kust. Vee-Music
- 2.
Lauttaojan Leena
- säv.
san. Eero Magga, sov. J. Ruokamo, kust. Vee-Music
- 3.
Puolet sydämestäin
- säv.
san. V. Juntunen sov. Arto Kosola kust. Vee-Music
- 4.
Pohjoisen kutsu
- säv.
san. Matti Ylitepsa sov. Seppo Leino
- 5.
Kairan kyynel
- säv.
V. Juntunen san. Matti Kalliokoski sov. A. Kosola
- kust.
Vee-Music
- 6.
Taivallampi
- säv.
san. Eero Magga sov. S. Leino kust. Vee-Music
- 7.
Sä kuulut Lappiin
- säv.
sov. S. Leino san. Marja Kärki
- kust.
HTM-Tuotanto
|
- B-puoli
- 1.
Muistojen haaveet
- säv.
Jorma Simola san. Pertti P. Lahti sov. Arto Kosola
- 2.
Sompion soutaja
- säv.
M. Ylitepsa san. Eila Enbuske
- sov.
S. Leino
- 3.
Vanha kulkuri
- säv.
san. Usko Kemppi sov. J. Ruokamo kust. Fazer
- 4.
Lauluni mun
- säv.
Seppo Nissilä san. Aapo I.
- Piippo
sov. J. Ruokamo
- 5.Beaivváeana/Aurinkomaa
- säv.
Unto Mononen san. Maarit-Anna Paadar sov. Pauli Ruuskanen kust. Fazer
- 6.
Kompassisydän
- säv.
Eero Magga san. Onni Riekkinen
- sov.
J. Ruokamo
- 7.
Lapin kulta
- säv.
V. Juntunen san. P. Ylitalo sov. P. Ruuskanen kust. Vee-Music
|
|
 |
- A-puoli
- 1.
Kaipuu Rakkauteen
- säv.
san. sov. Arto Kosola (manus)
- 2.
Taivaan Valkeat
- säv.
san. Martti Hetta sov. Pauli Ruuskanen (manus)
- 3.
Pohjolan yö
- säv.
George de Godzinsky san. Kaarlo Nuorvala sov. Arto Kosola (Fazer)
- 4.
Onnen kaipuu
- säv.
san. Pedro de Pajaro sov. Arto Kosola (manus)
- 5.
Aamun ensimmäinen säde
- säv.
Seppo Nissilä san. Turkka Mali sov. Pauli Ruuskanen (manus)
- 6.
Ei Koskaan, ei milloinkaan
- säv.
Esko Luotojoki san. Pekka Ukkola-Ermo
- Marjomaa
sov. Pauli Ruuskanen (manus)
|
- B-puoli
- 1.
Liian suuret tunteet
- säv.
Jorma Simola san. Kyösti Timonen sov. Pauli Ruuskanen (manus)
- 2.
Sinulle vain
- säv.
Esko Luotojoki san. Pekka Ukkola sov. Pauli Ruuskanen (manus)
- 3.
Lapin äidin kehtolaulu
- säv.
san. Kalervo Hämäläinen sov. Arto Kosola (Fazer) Soolo
osuus soittosahalla SM-97 Taisto Laakso
- 4.
Maa kiertää radallaan
- säv.
Tapio Lauhamaa san. Veikko Juntunen sov. Pauli Ruuskanen (manus)
- 5.
Elät lauluissani aina
- säv.
Jukka Linnala san. Jouni Hagström sov. Arto Kosola (manus)
- 6.
Tuulet ja tuiskut
- säv.
sov. Arto Kosola san. Pauli Ylitalo (manus)
|
|
|

|
- A-puoli
- Kairan
kulkija
- säv.
Pasi Ruotsalainen
san. Ritva Savela
sov. Seppo Leino
|
- B-puoli
- Paluumuuttaja
- säv.
Eero Magga
san. Eila Enbuske
sov. Seppo Leino
|
|
 |
- A-puoli
- Sä
kuulut Lappiin
- säv.,
sov. Seppo Leino
san. Marja Kärki
|
- B-puoli
- Kultamiehen
tie
- säv.
Kalle Pehkonen
san. Eila Enbuske
sov. Seppo Leino
|
|
 |
- 1.
Poromies
- säv.
Leo Siirtola san. Leena Siirtola sov. Jouni Ruokamo
- 2.
Lentojätkän sielu
- säv.
Veikko Juntunen san. Pauli Ylitalo sov. Arto Kosola
- 3.
Lauttaojan Leena
- säv.,
san. Eero Magga sov. Jouni Ruokamo
- 4.
Anárjávri
- säv.
Evert Suonio san. Z. Topelius/ T. Itkonen sov. Jouni Ruokamo
- 5.
Kaamasessa kohdattiin
- säv.
Seppo Nissilä san. Aappo I. Piippo sov. Jouni Ruokamo
- 6.
Kompassisydän
- säv.
Eero Magga san. Onni Riekkinen sov. Jouni Ruokamo
|
|
 |
- 1.
Beaivváeana (Satumaa)
- Unto
Mononen/ Maarit-Anna Paadar/ Pauli Ruuskanen (Fazer)
- 2.
Ustiba lávlla (Ystävän laulu)
- Vladimir
Vysotski/ Toivo West/ Pauli Ruuskanen (Fazer)
- 3.
Idjastállu (Sininen uni)
- Tapio
Rautavaara/ Siiri Miettunen, Kerttu Vuolab/ Pauli Ruuskanen (manus)
- 4.
Buolarásit (Kylmänkukkia)
- Leo
Siirtola/ Pekka Sammallahti/ Pauli Ruuskanen (Fazer)
- 5.
Muohtabeaiveloddi (Lumiperhonen)
- Hannu
Vimpari/ Maarit-Anna Paadar/ Pauli Ruuskanen (manus)
- 6.
Anárjávri (Inarinjärvi)
- Evert
Suonio/ Tuomo Itkonen/ Jouni Ruokamo (Fazer)
|
|
 |
- Eeron
laulaa pari kappaletta myös PoroBoy Music'in tuottamalla saamelaisen
musiikin kokoelmalevyllä.
- 7.
Anarjavri (Inarijärvi)
- säv.
Evert Suonio, san. Tuomo Itkonen, sov. Jouni Ruokamo
- 14.
Ustiba lavlla (Ystävän laulu)
- Vladimir
Vysotski/ Toivo West/ Pauli Ruuskanen
|
|
 |
TIINA AIKIO & EERO MAGGA * LIEKIT NOUSEVAT
* LAPIN KESÄ
Vuosina 1941-44 partisaani-iskuissa menehtyi
176 siviilihenkilöä. 19.8.2003 tulee kuluneeksi 60 vuotta järkyttävästä
partisaani-iskusta Yli-Luirolle, jossa menehtyi 5 ihmistä. Kunnianosoituksena
tämän tapahtuman uhrien muistolle Reijo Lehtosalo on säveltänyt ja sanoittanut
laulun LIEKIT NOUSEVAT, jonka Vuotsolaiset Tiina Aikio ja Eero Magga esittävät
yhdessä. Laulajat esiintyvät ensimmäistä kertaa duettona samalla äänitteellä.
Laulun on sovittanut Raimo Holappa Sodankylästä. Eino Leinon runo LAPIN
KESÄ on levytetty ensi kerran 25 vuotta sitten vuonna 1978 Perttu Hietasen
sävellyksenä ja Taisto Wesslinin sovituksena.
Sittemmin laulusta on tehty lukuisia levytyksiä,
mutta nyt Eero Maggan esittämässä versiossa kuullaan jälleen Taisto Wesslinin
taidokasta kitaransoittoa. Äänitteen muusikkoina Raimo Holappa soittaa
pianoa, Lasse Joamets viuluja, Melanie Wadd alttoviulua ja Laszlo Gheczy
selloa. Lisäksi raidalla 1 soittaa oboeta Markku Moilanen ja raidalla
2 Taisto Wesslin kitaroita, Pauli Ruuskanen bassoa ja Jartsa Karvonen
lyömäsoittimia.
Äänitykset ja miksaukset Rovaniemellä
on tehnyt Studioala/Pauli Ruuskanen. CD-masteroinnin on tehnyt Minerva
Pappi/ FINNVOX STUDIOT Helsingissä. Kansien valokuvat partisaani-iskujen
tapahtumapaikoilla Yli-Luirolla on ottanut Katri Alakorva Sodankylästä.
Graafinen suunnittelu ja ulkoasun toteutus Mainos-Toimisto Henrix/ Henrik
Forslund Kokkolassa.
Äänitteen tuottamista ovat tukeneet
SOADEGILI SAMIID SEARVI RY, SOMPIO-SEURA RY, KEMIJOKI OY ja SODANKYLÄN
KUNTA.
|